home



All About Jazz      All About Jazz, Italy      All Music Guide      Cadence Magazine      The Capital Times      Coda Magazine      Downbeat      Downtown Music Gallery      Dusted      Free Jazz      Gaz-Eta      Isthmus      Jazziz      Jazz Podium      Jazzrytmit      Jazz Times      Jazzthetik      Jazzword      Kathodik      Midwest Jazz Magazine      Neue Musikzeitung      One Final Note      Option Magazine      Paris Transatlantic Magazine      Penguin Guide to Jazz      Point of Departure      Ritmos del Mundo      Signal to Noise      Stash Dauber      Swingin’ Thing Magazine      Touching Extremes      Urban Dialect      The Wire      Wired      yourflesh

Sain vähän aikaa sitten jotenkuten   päätä sekoittaneen Phillip Johnstonin erikoisen levyn selvitettyä, kun käsiini tuli toinen saman tyylinen nikkaroitavaksi. Mikäpä siinä, olen aina ollut erikoisuuksien tavoittelija. Joskus se vain tuntuu niin vaikealta. Voimakasrakenteinen raaka free on omiaan meikäläiselle. Se imee mukanaan. Scott Fieldsin kokoonpano ei kuitenkaan lupaa mitään tämän suuntaista. Sen voi havaita jo pelkästään katsomalla soitin yhdistelmää kokoonpanossa. Tiedossa on taiteellisesti sointujen ääripäiden hakemista. Musiikillinen kokonaisuus, jota ei voi kuunnella ohimennen toisella korvalla. Parempi on laittaa “lappuset” korville ja pakottaa itsensä syventymään saadakseen soittajien tavoittelemat tarkoitusperät selville. Raaka voima ja tempo siis puuttuvat tykkänään tästä “lättysestä”. Jonkinlaista sointien harmoniaa tästä kaikesta huolimatta voi lytää, mutta ei se nyt mitenkään svengaa. Svengiä saa kyllä hakemalla hakea. Kolmannen kappaleen “Eh Joe” aivan loppuosassa soitto kulkee tehoja lisäten ja selkeä freen voima tulee esiin. Siinä kohdassa voisi jopa sanoa, että nyt svengaa.

Levyn nimi “Samuel” viittaa Samuel Beckettiin, joka on ollut Scott Fieldsin musiikillisen ilmaisun inspiroija hänen aikaisemmalla “Beckett” albumilla. En kyllä mitenkään lydä sitä yhteyttä, mutta enpä silti ole Beckettin kirjalliseen tuotantoon myskään syventynyt. Tämä levyn sisältä on ammennettu lähinnä hänen näytelmäteoksista. On sanottu, että “Samuel Beckettin kirjalliset teokset näyttäytyvät abstrakteina heijastuksina Fieldsin sävellyksissä, joissa Ensemblen musiikillinen runous yhdistyy rikkaaseen dynamiikkaan”. Niinpä niin, hienosti on sanottu, mutta äärimmäisen abstraktinen käsite. Itse en tällaista yhteyttä pysty lytämään. Sävellykset ovat käsittämättmiä, epähavainnollisia, puhtaasti ajatuksellisia, joista en lydä konkreettista pohjaa. Tässä kuljetaan hämärän rajamailla, missä improvisoidun ja kirjoitetun musiikin raja jää epäselväksi. Soittajat toimivat kuitenkin järjestäytyneesti ja soitto kulkee yhteen vakiintuneen kaavan mukaan. Se on kuitenkin varma, että yhdellä kuuntelulla tästä levystä ei saa paljoakaan irti.

Viidenkympin rajapyykin jo ylittänyt Scott Fields aloitteli itseoppineena rock muusikkona. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten kitaristina, joka pyrkii sekoittelemaan sävellettyä musiikkia omintakeiseen itse kehitettyyn sävellajista toiseen siirtyvään kirjoitettuun musiikkiin, mikä on tullut hänen tavaramerkiksi aikaisemmista levytyksistä. Häntä voidaan nykyään pitää melko puhtaasti avant-garde jazzin ja kokeilevan uuden musiikin edustajana. Yhtye vieraili muuten juuri kesäkuun alussa Kerava Jazzeilla. Vahinko vaan, etten itse voinut lähteä Keravalle tänä vuonna, sillä kaikenlainen tällainen erikoisuus kiinnostaa ja konserttitilanne on aina oma lukunsa. Siellä se autenttisuus ja musiikillinen ilmaisu yleensä lytyvät aivan eri tavalla kuin levyiltä. — Jouko Kirstilä,   Jazzrytmit

biography
events"
projects
recordings
equipment
sound
video
photographs
scores

contact
by recording

by author
by concert
articles
comparisons
errata
critics